Ovi elämyksiin, elegantteihin tapahtumiin ja elämäntapaan, josta olet aina unelmoinut

Hertha on yhteisö itsensäkehittämisestä kiinnostuneille naisille, jotka haluavat kehittää itseään elämän eri osa-alueilla. Yhteisön tavoitteena on tukea jäseniä heidän tavoitteessaan mahdollisimman konkreettisesti ja tuloksellisesti, ja siksi meillä on sekä etä - että lähikokoontumisia, joissa käytännössä edistämme erilaisia tavoitteita ja opimme käytännön taitoja. Lisäksi, Hertha tarjoaa sinulle pääsyn tasokkaisiin kokoontumisiin ja juhliin, joissa pääset nauttimaan ajasta ja verkostoitumaan yhdessä muiden upeiden naisten kanssa.

Kevätkaudella 2026 Herthassa nähdään muun muassa Samppanjaperjantaita, yksityinen shoppailuilta, korkeatasoisia vierasluentoja sekä Herthan uudistettuja, entistä käytännönläheisempiä workshopeja. Lisäksi ohjelmassa on co-working-hetkiä jäsenten ura -ja muiden tavoitteiden edistämiseksi.

Hertha -jäsenyys

Hertha tarjoaa jäsenilleen monipuolisen ja käytännönläheisen ohjelman, joka tukee henkilökohtaista kasvua. Sisällöt on rakennettu siten, että ne tukevat kehitystäsi konkreettisesti ja tarjoavat elämyksiä, uusia näkökulmia sekä tilaisuuksia harjoitella taitoja käytännönläheisesti. 

Herthalla on kaksi erilaista jäsenyysvaihtoehtoa:

- Kaiken sisältävä Full -jäsenyys tapahtumineen

- Light -jäsenyys etäsisällöistä kiinnostuneille.

Lue jäsenyyksistä tarkemmin alta.

Hertha Full -jäsenyys

85 € / kk

sis. ALV 21,70 €

Toistaiseksi voimassaoleva sopimus 

Sisältyy:

  • ⁠Lähikokoontumiset ja tapahtumat (kuten kuukausittaiset samppanjaperjantait, Kauneusillat, pikkujoulut, lähitoteutuksena olevat co-workit).
  • Mahdollisuus ostaa lippuja eksklusiivisiin tapahtumiin 
  • Herthan online-alusta Kajabissa
  • ⁠Whatsapp -ryhmät:
    • Herthan tapahtumaviestintä -ryhmä paikanpäällä olevista tapahtumista 
    • Herthan yleinen Whatsapp vertaistuelle 
  • Etänä olevat co-workit
  • Sisäpiiri (Herthan sisäiset, vertaistuelliset Zoomkeskustelut ja workshopit)
  • ⁠Masterclassit +tallenteet
  • Bonussisällöt: Instagramin privastoorit + Herthan podcast

Sisällöt vaihtelevat kuukausittain, ja yksittäisen sisällön toteutumista ei voida taata. 

Liity jäseneksi

Hertha Light -jäsenyys

65 € / kk

sis. ALV 16,60 €

Kolmen kuukauden määräaikainen sopimus 

Sisältyy:

  • Lähikokoontumiset ja tapahtumat (kuten kuukausittaiset samppanjaperjantait, Kauneusillat, pikkujoulut, lähitoteutuksena olevat co-workit).
  • Mahdollisuus ostaa lippuja eksklusiivisiin tapahtumiin 
  • ⁠Herthan online -alusta Kajabissa
  • Whatsapp -ryhmät:

  • Masterclassit +tallenteet
  • Bonussisällöt: Instagramin privastoorit + Herthan podcast

Ei sisällä paikanpäällä tapaamisia, tapahtumia, ei pääsyä Herthan tapahtumaviestintä Whatsapp -ryhmään eikä yhteisön alustaa Kajabissa.

Sisällöt vaihtelevat kuukausittain, ja yksittäisen sisällön toteutumista ei voida taata.

Liity Light-jäseneksi

Esittelyssä

Ajankohtaista Herthassa

La, 14. maaliskuuta 2026, Hertha Sisäpiiri, Manifestoi unelmakotisi (Zoom)

La, 21. maaliskuuta 2026,  Sommelierin viinitasting (Helsinki)

Ti, 24. maaliskuuta 2026, Hertha Masterclass, Queen Codes: Opit vaikuttavaan esilläoloon, esiintyvä taiteilija ja improvisaatio- ja esiintymisohjaaja Ida-Maria Martela (Zoom)

Pe, 27. maaliskuuta 2026, Samppanjaperjantai (Helsinki)

 Ke, 8. huhtikuuta 2026, Hertha Sisäpiiri, Glow Up Workshop: Visioi vaatetyylisi vuodelle 2026 (Zoom)

Ti, 14. huhtikuuta 2026, Co-work: Somesparraus (Zoom)

Pe, 17. huhtikuuta 2026, Kauneusilta: Meikkikoulu, Raili Hulkkonen ja Sanni Pohjalainen (Helsinki)

Pe 24. huhtikuuta 2026, Samppanjaperjantai (Helsinki)

Pe 29. toukokuuta 2026, Samppanjaperjantai (Helsinki)

Huom. yksittäisten tapahtumien toteutumista ei voida taata, joten ohjelma voi muuttua yllä olevasta.

Herthan kalenteri päivittyy koko ajan, tulossa upeita kokoontumisia, workshoppeja ja asiantuntijaluentoja lähikuukausille.

Liity mukaan!

Tulevia kohokohtia, joita et halua missata:

La, 21. maaliskuuta 2026, Sommelierin viinitasting (Helsinki)

Maaliskuussa menemme Dagmar Bistro & Wine Bariin, jossa sommelier vetää meille viinitastingin, jossa viinit ja tarinat yhdistyvät rennoksi ja elämykselliseksi kokemukseksi. Maistamme kolmea sommelierin valitsemaa viiniä.

Ilmoittautuminen alkaa ma 2.3. klo 18, paikkoja vain rajoitetusti.

Ti, 24. maaliskuuta 2026, Hertha Masterclass, Queen Codes: Opit vaikuttavaan esilläoloon, esiintyvä taiteilija ja improvisaatio- ja esiintymisohjaaja Ida-Maria Martela (Zoom)

Haluatko, että päät kääntyy, kun kävelet sisään työhaastatteluun tai treffeille? Haluatko ottaa stagen kuin stagen haltuun pelkäämättä takarivin katseita?

Todellinen auktoriteetti ei vaadi perusteluja eikä pyydä lupaa. Se syntyy siitä, miten kannat itsesi tilassa.

Queen Codes on Masterclass, jossa opit Ida-Maria Martelalta vuorovaikutuksen dynamiikan salat ja ymmärrät, mistä magneettinen läsnäolo syntyy.

Kun sinä muutut, maailma ympärilläsi järjestäytyy uudelleen ❤️‍🔥👑

Masterclassin aikana syvennymme:

•Keholliseen ylästatukseen: Miten status ilmenee kehossa, katseessa, äänessä ja liikkeessä – ja miten sitä voi tietoisesti säätää.

•Vaikuttavaan esilläoloon: Kuinka tulet kuulluksi ja nähdyksi ilman korostamista tai yliyrittämistä.

•Vuorovaikutuksen estetiikkaan: Miksi tietyt ihmiset vaikuttavat vaivattomasti ja miten tämä laatu rakentuu.

•Kehollisiin harjoitteisiin: Hienovaraisia, mutta syvästi vaikuttavia harjoituksia, jotka ankkuroivat muutoksen heti.

Masterclassin jälkeen:
•läsnäolosi koetaan selkeänä ja vakaana
•sanasi painavat enemmän, vaikka puhut vähemmän
•pysyt omassa tilassasi myös vaativissa tilanteissa

Tämä on kutsu nostaa esilläolosi tasolle, joka huomataan ❤️‍🔥

Pe, 27. maaliskuuta 2026, Samppanjaperjantai (Helsinki)

Jokaisen kuukauden viimeisenä perjantaina koittaa samppanjaperjantai. Valitse upein asusi, ja tule mukaan tapaamaan muita jäseniä samppanjan äärellä. Tai jos valintasi on alkoholiton, jonkin muun ihanan kuohuvan tai moctailin äärellä.

Pe, 17. huhtikuuta 2026, Kauneusilta: Meikkikoulu, Raili Hulkkonen ja Sanni Pohjalainen

Kauneusillat ovat Herthan rakastettu konsepti, jossa opimme ja harjoittelemme konkreettisia taitoja glow upin edistämiseksi. Kahdessa aiemmassa Kauneusillassa olemme harjoitelleet kiharoiden ja kampausten tekoa omin käsin ammattilaisen opastuksella, ja nyt vuorossa on kovasti odotettu meikkikoulu, jossa viemme meikkaustaitomme uudelle tasolle.

Meikkikoulussa pääsemme oppimaan meikkaamista käytännönläheisesti yhdessä tv:stäkin ja tv-tuotannoista tutun Raili Hulkkosen ja hänen kollegansa Sanni Pohjalaisen kanssa.

Ilmoittautuminen alkaa ma 23.3. klo 18, paikkoja rajoitetusti.

Hilja Autto

Herthan perustaja, juristi, tutkija, tuntiopettaja ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa

Muutokseni:

Olin ennen prokrastinoiva ja pysähtyneessä tilassa olevasta perfektionisti, jolla oli paljon suunnitelmia, mutta toteutustilaan pääseminen oli vaikeaa. Kärsin jatkuvasta paitsi jäämisen pelosta (FOMO), koska en tiennyt oikeasti kuka olen ja mitä haluan. Pelkäsin myös näkyvillä oloa ja haavoittuvaisuuttani, ja siksi turvauduin niin urassa kuin vapaa-ajallakin piilottamaan oman autenttisen itseni. Olin vähän hukalla urasuuntani kanssa, eikä minulla ollut juurikaan positiivista tukea ympärilläni. 

→ Nykyään toteutan ammatillisia unelmiani yrittäjänä, tutkijana ja juristina. Esiinnyn ulkomaisissa konferensseissa, teen monenlaisia minua kiinnostavia projekteja - ilman täydellisyyden tavoittelun tuomaa stressiä! Olen myös ymmärtänyt yhteisöllisyyden voiman, ja olen jäsenenä useammassa yhteisössä.

Huomasin kuitenkin tarpeen uudenlaiselle yhteisölle, jossa kaiken ytimessä on säännöllisesti kokoontuva, voimaannuttava keskustelupiiri sekä apua ja tukea käytännön tekemiseen. Tänä päivänä meillä ihmisillä on paljon mahdollisuuksia kerryttää tietoa, kiitos somen ja internetin, mutta se mitä monen meistä sydän janoaa, on yhteys muihin ihmisiin ja käytännön tukea asioiden tekemiseen. 

Siksi päätin luoda Herthan, yhteisön, jossa kaiken ytimessä on unelmien käytännön edistäminen ja sen unelmaelämän eläminen nyt, eikä vasta sitten joskus. 

Jäsenten palautteita Herthasta

★★★★★

Palaute: Olen onnellinen oma itseni Herthassa 🥰

Aiemmin minulla oli vaikeuksia hyväksyä omaa keskeneräisyyttäni ja omanlaatuisuuttani. Koin, että mun ois pitänyt suoriutua jostain määrittelmättömästä tulikokeesta saadakseni ja ansaitakseni jatkuvaa hyvää elämääni ja koin olevani tilanteesta riippuen liikaa tai liian vähän 🥴

Herthan ja Hiljan ympärille säteilemä armollisuus keskeneräisenä tekemiseen ja sitä kautta moninkertaiseen oppimiseen ja kehittymiseen on ennennäkemätöntä ja -kokematonta 😍😍✨️ Herthassa koen tulevani hyväksytyksi ja kannustetuksi olemaan entistä autenttisempi 🥹😭🤗 ja tästä on seurannut upeaa kehitystä omalla deittailu-, ura-, glow-up, level-up ja ihmissuhdesaralla 🥰🥳❤️‍🔥

Tätä on Herthan naisyhteisö ja sen myötä rakentuva ja syventyvä oma naisellinen karisma, jolla vedät puoleesi mitä haluat ❣️

Anu Rahkola

Herthan rakastettu podcast Sister to Sister on palannut uusilla jaksoilla!

Herthan Sister to Sister on lempeä podcast, jossa annetaan vinkkejä omannäköisen level up polun tueksi. Täältä et kuule paineistavaa puhetta level upista, bulkkisääntöjä, etkä sitä, että sinun tulisi muuttua stereotyyppiseksi high value womaniksi saavuttaaksesi tavoitteesi. Podista saat kannustusta, inspiraatiota ja Hiljan jo tunnettuja out of the box -ajatuksia, jotka auttavat sua näkemään asiat aivan uudella tavalla.

Liittymällä saat:

pääsyn Herthan naisyhteisöön – jossa saat sekä konkreettista tukea, että insiraatiota unelmiesi tekemiseksi todeksi.

Voit valita sinulle sopivan tavan olla mukana:
Light kevyenä väylänä mukaan, Full kun haluat koko elämyksen tapahtumineen ja paikanpäällä kokoontumisineen.

Hertha Full -jäsenyys

85 € / kk

sis. ALV 21,70 €

Sisältyy:

  • ⁠Lähikokoontumiset ja tapahtumat (kuten kuukausittaiset samppanjaperjantait, Kauneusillat, pikkujoulut, lähitoteutuksena olevat co-workit).
  • Mahdollisuus ostaa lippuja eksklusiivisiin tapahtumiin 
  • Herthan online-alusta Kajabissa
  • ⁠Whatsapp -ryhmät:
    • Herthan tapahtumaviestintä -ryhmä paikanpäällä olevista tapahtumista 
    • Herthan yleinen Whatsapp vertaistuelle 
  • Etänä olevat co-workit
  • Sisäpiiri (Herthan sisäiset, vertaistuelliset Zoomkeskustelut ja workshopit)
  • ⁠Masterclassit +tallenteet
  • Bonussisällöt: Instagramin privastoorit + Herthan podcast

Sisällöt vaihtelevat kuukausittain, ja yksittäisen sisällön toteutumista ei voida taata. 

Liity jäseneksi

Hertha Light -jäsenyys

65 € / kk

sis. ALV 16,60 €

 Kolmen kuukauden määräaikainen sopimus 

Sisältyy:

  • Lähikokoontumiset ja tapahtumat (kuten kuukausittaiset samppanjaperjantait, Kauneusillat, pikkujoulut, lähitoteutuksena olevat co-workit).
  • Mahdollisuus ostaa lippuja eksklusiivisiin tapahtumiin 
  • ⁠Herthan online -alusta Kajabissa
  • Whatsapp -ryhmät:
    • Herthan tapahtumaviestintä -ryhmä paikanpäällä olevista tapahtumista
    • Herthan yleinen Whatsapp vertaistuelle 
  • Etänä olevat co-workit
  • Sisäpiiri (Herthan sisäiset, vertaistuelliset Zoomkeskustelut ja workshopit)
  • Masterclassit +tallenteet
  • Bonussisällöt: Instagramin privastoorit + Herthan podcast

Ei sisällä paikanpäällä tapaamisia, tapahtumia, ei pääsyä Herthan tapahtumaviestintä Whatsapp -ryhmään eikä yhteisön alustaa Kajabissa.

Sisällöt vaihtelevat kuukausittain, ja yksittäisen sisällön toteutumista ei voida taata.

Liity Light-jäseneksi

Toistaiseksi voimassaoleva jäsenyys, irtisanottavissa milloin tahansa.